Keväästä kesään
Tänä vuonna heräsin kesän tuloon viimeistään silloin, kun huomasin talomme juoma-automaatista saatavan enää pelkästään kylmiä juomia. Tölkkikahviakin saa enää vain kylmänä versiona. Saman vaihdoksen sain myöhemmin huomata tapahtuneen myös muualla kaupungissa, todellinen kesän merkki siis!

Koleat illat taitavat nekin jo olla mennyttä aikaa, eikä sisällä tarvitse enää hipsutella villasukissa, vaikka joskus vielä tuntui, ettei se aika ikinä koittaisi. Nyt saa huoneen lämmittimien sijaan käyttää kojeen tuuletus- tai kuivaus-vaihtoehtoa säistä riippuen. Taannoinen kolmen päivän sadeputki toi jo hieman tunnetta kosteasta tropiikista, vaikka kuuleman mukaan pahin on edessä vasta elokuussa, sitä odotellessa.
Kirsikankukka-aika oli lyhyt mutta kaunis, ehkä jotain vajaat pari viikkoa, mutta silti loistosta ehti kylliksi nauttia. Ehkä juuri osittain ajan lyhyyteen perustuu niiden tärkeä merkitys, ohi menevänä kauden merkkinä, jota joka vuosi odotetaan. Paikalliset myös tykkäävät kuvata (samoja) puita joka vuosi, ja kännykkäkuvia puista ja kukista ottavia kaupunkilaisia näkyi runsain mitoin. Piknikkejä myös oli melkein missä tahansa missä vain oli kukkiva puu.
Vaikka kauniita kukkaset olivatkin, itselle vielä tätä sykähdyttävämpi näky seurasi kukkien lakastuttua, ja puiden puhjetessa vehreän vihreään loistoonsa. Kuinkahan kauan tätä kirkkaimman vihreän aikaa täällä kestää, toivottavasti vielä pitkään. Ehkä tämän vihreyden odottaminen on sitten jotain tyypillistä meille suomalaisille, tai ainakin minulle. Tämän ihanuuden odotan kokevani vielä Suomessakin, jonne tulemme käymään kesä-heinäkuussa, jolloin kesä on kauneimmillaan. Täällä samaan aikaan missaamme pahimman sadekauden, mikä ei sitten jää niin harmittamaan.

Opiskelua
Yliopistolla selviää pikku hiljaa kaikkea uutta, ja tällaisena kielipuolena tuntuu että tietoa saa vähän kaivella ja odotella. Kärsivällisyydellä, tarkkaavaisuudella ja kyselemällä pääsee jo pitkälle. Lähiaikoina olen testaillut ahkerasti eri työskentelypaikkoja, lähinnä kirjastoja, kun täällä opiskelijoille ei ole tarjolla kuin yhteistiloja. Laitoksemme opiskelijoita varten on varattu yksi yhteinen työtila, jossa jokaisella on nimetty hylly ja lokero, kuten nyt minullakin. Huone vaan tuppaa iltapäivästä eteenpäin olemaan jo aika huonossa hapessa, kun se sijaitsee talon ylimmässä kerroksessa, jonne auringon valoa ja lämpöä tulvii sisään enemmän kuin tarpeeksi. Kirjastot tuntuvat täällä olevan varustetut portein, joten jollei omista kyseisen kirjaston korttia, täytyy vähintäänkin todistaa henkilöllisyytensä ja kirjoittaa nimensä lappuun.
Kaikkien näiden kokeilujen kautta olen kuitenkin päätynyt käyttämään pääasiassa laitoksen opiskelijoiden tilaa ja pyrkinyt tulemaan jo aamusta paikalle. Etuina ovat jatkuva (instant) kahvin tarjonta ja lounasseura, joka helpottaa uusien tietojen onkimista ja pääsyä paremmin kaikesta kärryille. Lounaskuitista voi täällä muuten tarkistaa, paljonko kyseiseen lounaaseen sisältyy kaloreita, proteiinia ja varmaan paljon muutakin, jos kaiken kuitista ymmärtäisin. Lounas koostuu täällä pikkukipoista, joita voi vitriinistä poimia haluamansa yhdistelmän ja kullakin kipolla on oma määrätty hintansa (ja ennakkoon määritelty ravintosisältö, joka sitten tulostuu kuittiin).

Muita opiskelijoita tapaan lisäksi kurssilla, jossa keskitytään erään kirjan kääntämiseen englannista japaniin. Sinänsä aika kunnianhimoinen tehtävä, sillä kurssille osallistuu lisäkseni vain äidinkielenään kiinaa ja koreaa puhuvia. Suurin osa ajasta käytetään kääntämisen sijaan professorin kanssa käytävään keskusteluun opinnoista yleisesti sekä kirjan aihepiiristä (longevity). Itse kun en pääse osallistumaan yliopiston kulttuuri- tai kielikursseille, niin huomasin tämän kurssin toimivan minulle sellaisena. Samalla voimme vertailla mm. omissa kotimaissamme ja Japanissa käytäviä keskusteluja ja tapakulttuureja.
Vasta nyt alkaa tuntua, että olen päässyt kunnolla mukaan yliopiston rutiineihin ja työntouhuun, ja odotan uusin mielin syyskautta, jolloin toivon vielä nykyistä enemmän saavani kuvaa laitoksella tehtävästä tutkimuksesta. Samoin saan esitellä omaa tutkimustani laitoksella syksyllä järjestettävässä tutkimusseminaarissa.
Kieliopinnot ovat jatkuneet erään vapaaehtoisjärjestön löydettyä meille sopivan opettajan. Pääasiassa nämä opettajat ovat vapaaehtoistyötä tekeviä kotirouvia (shufu), jotka opettavat japania ulkomaalaisille pientä, vapaaehtoiselle maksettavaa kertakorvausta vastaan. Meitä opiskelijoita on paikalla kerrallaan vain kaksi, ja opetus tapahtuu lähinnä niin että opettaja juttelee meille japania ja kyselee meiltä kysymyksiä, joihin sitten parhaamme mukaan yritämme vastailla. Samalla sitten selvitämme niitä sanoja, jotka meiltä vielä puuttuu. Apuna käytämme myös tehtävämonisteita ja aikaisempaa kurssikirjaamme. Tapaamme vain kerran kahdessa viikossa, joten suunnitelmissa on taas syksylle etsiä vielä jokin toinen paikka, jossa keskittyä kielen opetteluun. Hidasta touhua, mutta ehkä tässä edes vähän on sanavarasto karttunut.

Suomeen suuntautumista
Ehkä Suomen vierailun läheisyydestä tai vain sattumasta johtuen tämä toukokuu on ollut kaikista suomi-painotteisin. Kuukausi alkoi ensin vappupiknikillä, jonne kutsuimme talon kv-asukkaita ja japanilaisia ja jonne teimme simaa ja munkkeja. Sitten olivat vielä eurooppalainen euroviisu-ilta tai -yö sekä jääkiekon seuraamiset niin ikään yömyöhällä, mikä onneksi palkittiin joukkueen menestyksellä. Eilen kaiken kukkuraksi pääsin vielä klassiseen konserttiin, jossa esiintyi Sibelius-Akatemian pianisti-opiskelija, ja ohjelmassa oli Finlandia kahden pianistin soittamana. Upea kokemus, josta myös japanilainen yleisö selvästi nautti, taisi olla konsertin kohokohtia monelle muullekin kuin minulle.

Ja loppuun vielä kirjavinkki:
Vähääkään pidempiä aikoja ulkomailla viettävälle tai ihan kelle vain arjen pieniä asioita ihmettelemään haluavalle voin lämpimästi suositella luettavaksi Kyllikki Villan lokikirjoja, matkakertomuksia rahtilaivamatkoilta, jotka ovat olleet minulle lähes terapeuttista, mutta ennenkaikkea nautinnollista luettavaa. Todella monia saman kaltaisia ehkä ihan pinnallisia, mutta samalla niitä syvällisiäkin asioita huomaa täällä miettivänsä, mutta hän on saanut ne kuvattua jotenkin niin hyvin ja yksinkertaisesti päiväkirjamerkintöihinsä. Voin hänen kanssaan jakaa ajatukset koskien mm.
sopeutumista ja suuntautumista uuteen,
ihmiskontaktien pohdintaa (ajatuksin niin lähelle kuin kauas),
sietämättömiä tyhmyyden kokemuksen tunteita joilta ei voi välttyä vajaan kielitaidon vuoksi,
samaistumista muihin eurooppalaisiin (uusi kokemus minulle),
ja monien muiden asioiden lisäksi tietysti ajatuksiin koskien kunnollisen leivän ja kahvin kaipuuta.
Kuvia lisäilen tänne vielä aivan piakkoin… ainakin kirsikankukista, pienelle vuorelle kiipeämisestä (eräs ikihyvä tuote pään suojana:)) ja ehkä jostain muustakin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti