Ki o tsukete (laus. kiotskete) on huudahdus, jota käytetään yleensä hyvästeltäessä. Se tarkoittaa samaa kuin englannin "take care!", pidä huolta. Tähän vuodenaikaan myös muunlaiset huolenpito-toivotukset ovat tulleet jälleen näkyvämmin osaksi arkipuhetta. Syy tähän on kuumuus. Halutaan näin muistuttaa toinen toisiaan siitä, ettei saa rehkiä liikaa ja että pitää muistaa juoda tarpeeksi vettä. Lämpöasteita täällä on jo pidemmän aikaa ollut noin 33, mutta nyt kosteus on selvästi lisääntynyt, ja elokuusta varmasti tulee jälleen tukala. Tämä heinäkuu on mennytkin yllättävän kivuttomasti, sillä ei ole ollut vielä aivan niin kuuma kuten oli viime vuonna tähän aikaan.
Viime päiville on mahtunut myös muunlaisia hyvästejä, sillä kolmen päivän päästä tähän aikaan olen jo matkalla Suomeen. Nähdään siis pian!
tiistai 31. heinäkuuta 2012
Vielä kerran Osaka
Jussin lopputyöurakan ja synttäreiden kunniaksi suuntasimme yönyli-reissulle lähikaupunki Osakaan. Osakasta on tullut meidän mini-matkakohde, sillä sinne mentyä tuntuu kuin olisi käynyt kauempanakin kotoa. Sen verran erilainen kaupunki se on tähän kotoisaan Kiotoon verrattuna.
Tällä kertaa (ja ensimmäistä kertaa Japanissa) päästiin nauttimaan kunnon maisemista hotellin ikkunasta. Monesti täällä huoneesta saattaa avautua näkymä vain muutaman metrin päähän ja suoraan naapuritalon julkisivuun tai sitten ikkuna on sillä tavoin sumennettu, ettei siitä ulos edes näe kunnolla (kuten meillä kotona). No, nyt halusimme jotain muuta ja tässä on tulos:
Muuhun Osakan ohjelmaan kuului herkuttelua perinteisillä Osakan okonomiyakeilla. Tähän asti olin maistanut vain kuuluisaa ja herkullista Hiroshiman okonomiyakia ja Kioton versiota. Täytyy sanoa, että kuuluisuudella on perusteensa. Osakan ja Hiroshiman versiot päihittävät Kioton viritelmät mennen tullen. Ja kyse on siis aina ennen kaikkea kastikkeesta, siis millä noita eroja tehdään. Ruoka itsessään on japanilainen versio pyttipannusta, siihen tulee vähän kaikkea nuudeleista ja paistetuista kananmunista mereneläviin, kasviksiin ja lihaan, variaatioita on lukemattomia.
Okonomiyaki-ravintolan pöydissä on kuumat keittolevyt, joille lähes valmis annos tuodaan. Lopuksi tarjoilija ruiskuttaa päälle majoneesijuovat, taiteilee niistä koristeelliset kuviot ja leikkaa annoksen neljään osaan. Ruokailijat noukkivat siitä pala palalta omalle pikkulautaselle, ja ruoka pysyy kätevästi lämpimänä koko ajan. Kovin lämmin oli kyllä ravintolakin, onneksi kuitenkin ilmastointi oli päällä, muuten sinne olisi varmasti paistunut itsekin. Kyseisten ravintoloiden ilma on myös hieman savuisen oloista, joten ei mikään helpoin paikka tarjoilijoille ja kokeille. Kokkeja työssään on kanssa mukava seurailla, sillä ruoanvalmistus tapahtuu yleensä näkyvällä paikalla ravintolassa. Siinä hommassa viuhuivat kädet tiuhaan, kun plättyä käänneltiin ja väänneltiin prosessin aikana moneen otteeseen.
Käväisimme jälleen kerran myös ns. keittiökadulla, josta yhden kadunpätkän varrelta löytyy varmasti kaikki vermeet, mitä ravintolan perustamiseen tarvitsee. Mukaan lähti tällä kertaa yksi tarjoilulautanen (kaduttaa varmasti parin päivän päästä pakatessa) ja munakaspannu. Japanilaista munakasta opettelimme valmistamaan taannoin muutaman tunnin kokkikurssilla Suomen vieraidemme kanssa. Nyt viimein saimme hommattua pannun, jotta voimme jatkaa harjoittelua kotona. Täkäläinen munakaspannu on suorakaiteen muotoinen, ja munakas tehdään kerros kerrokselta, ja tuloksena on munakasrulla. Prosessissa käytetään myös enemmän öljyä, sillä kerrosten kääntäminen vaatii lisäämään sitä pannulle vähän väliä. Netistä löytyy oiva video, jonka avulla voi opetella paistamaan japanilaisen munakkaan eli tamagon. Tähän linkkaamassani videossa kokkina häärii Taro, jonka kokkauskurssilla mekin kävimme:
http://www.youtube.com/watch?v=kEhKeh6m0zY
Tällä kertaa (ja ensimmäistä kertaa Japanissa) päästiin nauttimaan kunnon maisemista hotellin ikkunasta. Monesti täällä huoneesta saattaa avautua näkymä vain muutaman metrin päähän ja suoraan naapuritalon julkisivuun tai sitten ikkuna on sillä tavoin sumennettu, ettei siitä ulos edes näe kunnolla (kuten meillä kotona). No, nyt halusimme jotain muuta ja tässä on tulos:
Muuhun Osakan ohjelmaan kuului herkuttelua perinteisillä Osakan okonomiyakeilla. Tähän asti olin maistanut vain kuuluisaa ja herkullista Hiroshiman okonomiyakia ja Kioton versiota. Täytyy sanoa, että kuuluisuudella on perusteensa. Osakan ja Hiroshiman versiot päihittävät Kioton viritelmät mennen tullen. Ja kyse on siis aina ennen kaikkea kastikkeesta, siis millä noita eroja tehdään. Ruoka itsessään on japanilainen versio pyttipannusta, siihen tulee vähän kaikkea nuudeleista ja paistetuista kananmunista mereneläviin, kasviksiin ja lihaan, variaatioita on lukemattomia.
Okonomiyaki-ravintolan pöydissä on kuumat keittolevyt, joille lähes valmis annos tuodaan. Lopuksi tarjoilija ruiskuttaa päälle majoneesijuovat, taiteilee niistä koristeelliset kuviot ja leikkaa annoksen neljään osaan. Ruokailijat noukkivat siitä pala palalta omalle pikkulautaselle, ja ruoka pysyy kätevästi lämpimänä koko ajan. Kovin lämmin oli kyllä ravintolakin, onneksi kuitenkin ilmastointi oli päällä, muuten sinne olisi varmasti paistunut itsekin. Kyseisten ravintoloiden ilma on myös hieman savuisen oloista, joten ei mikään helpoin paikka tarjoilijoille ja kokeille. Kokkeja työssään on kanssa mukava seurailla, sillä ruoanvalmistus tapahtuu yleensä näkyvällä paikalla ravintolassa. Siinä hommassa viuhuivat kädet tiuhaan, kun plättyä käänneltiin ja väänneltiin prosessin aikana moneen otteeseen.
| Okonomiyaki x 2 |
http://www.youtube.com/watch?v=kEhKeh6m0zY
| Keittiökadun lautasvalikoimaa |
| Veitsiä jos jonkinmoisia |
| Ravintolan sushi-tarjoukset, vaikkakin pahviset, saavat aina veden kielelle, njams |
torstai 19. heinäkuuta 2012
Sayonara Sale!
Sayonara sale, eli suomennettuna "näkemiin-myynti", on nimitys sille, kun Japanista pois muuttavat myyvät tavaroitaan, joita eivät enää halua raahata kotimaahansa. Meidän sayonara sale alkoi tänään, ja perustin sitä varten oman blogin, jossa on listattu kaikki myytävänä oleva. Blogi löytyy osoitteesta http://www.sayonarakyotosale.blogspot.fi/
Kiinnostuneet ilmoitelkoon itsestään, mutta kotiinkuljetusta emme lupaa järjestää. Blogin kautta pääsee samalla kurkistamaan meidän viimeaikaiseen tavaramaailmaamme täällä.
Kiinnostuneet ilmoitelkoon itsestään, mutta kotiinkuljetusta emme lupaa järjestää. Blogin kautta pääsee samalla kurkistamaan meidän viimeaikaiseen tavaramaailmaamme täällä.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Festarikuvia II
| Massiivisen kärryn kääntäminen tapahtui käsipelillä, ja kun se vihdoin ja viimein onnistui, kuului yleisöstä aina kohahdus ja aplodit. |
| Kärryjä kiskoivat kymmenet miehet. |
| Osa soitteli yläilmoissa. |
| Katolla istuvat näyttivät ihmeen rennoilta, vaikkei turvavaljaita näkynyt. Joistakin köysistä pitivät ilmeisesti kuitenkin kiinni. |
| Kulkueen kävelijöitä perinteikkäissä asuissaan. |
| Tämä taisi olla jokavuotinen perinne, sillä heillä oli kuva vuonna 2009 samaisena päivänä toimistossa vierailleesta suomalaisperheestä. Yllättävää vieraanvaraisuutta! |
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Gion matsuri - jo vuodesta 869
Gionin festivaali päättyi tänään tiistaina upeaan juhlakulkueeseen Kioton keskusta-alueella. Kuulemamme mukaan viimeistään Gionin festivaali merkitsee sadekauden päätöstä, ja näin kävi tänäkin vuonna. Ilma oli helteisen painostava. Maanantai-iltana menimme porukalla kiertelemään keskustaan, jossa osa suuristakin kaduista oli suljettu liikenteeltä. Ihmisiä oli silti ruuhkaksi asti sekä isoilla kaduilla että pienemmillä kujilla. Tunnelma oli eloisa, kun värikkäisiin yukatoihin pukeutuneet juhlijat valtasivat kadut, joiden vierustat olivat täynnä mitä erilaisempia ruokakojuja. Kaduilla oli myös valtavia "kärryjä" (yamaboko, engl. floats), jotka olivat koristeellisia, osin valaistuja ja korkeita (jopa 25 metrisiä), ja joiden puiset pyörät ihmisen pituisia. Kärryt ja niihin kiipeävät soittajat, sekä niitä vetävät miehet olivat pääosassa tämänpäiväisessä juhlakulkueessa.
Tässä kuvia!
Festivaaliraportti jatkukoon seuraavassa postauksessa, sillä kuvien lataus kestää tällä hetkellä vähän turhan pitkään. Nyt iltalenkille!
Tässä kuvia!
| Pukeutumissession jälkeen lähdössä illanviettoon |
| Shijon kadun ihmisvilinää |
| Meidän kanssa haluttiin samaan kuvaan (ulkomaalaiset yukatoissa herättävät välillä ihmetystä/ihailua) |
| Valaistuja lyhtyjä oli joka puolella tuomassa tunnelmaa illan pimetessä |
| Juomaksi maistui maustettu jää |
| Taiyaki jäätelöllä (kalanmuotoinen vohveli, jonka sisällä papu- tai kermamössöä, njam) |
| Juhlakulkueen ensimmäinen "kärry" |
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Helle on täällä taas
Kesä taisi alkaa tänä vuonna tavanomaista myöhemmin, nimittäin tänään 16.7. Ensimmäistä kertaa tunsin, kun tuuli ei tuonutkaan mukanaan virkistävää ilmaa, vaan entistä enemmän kuumaa ilmaa vasten ihoani, yöks! Ihan sama mitä on tai ei ole päällä, hiki virtaa, parempi siis että on enemmän päällä kuin vähemmän. Tänään juuri sopivasti onkin sitten päivä, jolloin laitamme yukatat päällemme ja sidomme vielä obi-vyön lämmittämään keskivartaloa, huh. Onneksi tämä on vasta illalla. Pukeutuminen ja kaupungillelähtö tapahtuvat kuitenkin vielä päiväsaikaan, joten saas nähdä kuinka kuuma tulee. Gion-festivaali on täällä! Palaan kuvien kera myöhemmin.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Hyviä fiiliksiä
Kun nyt menin ilmoittautumaan syyskuun alussa järjestettävään Helsinki Midnight Runiin tarkoituksena juosta siellä kymppi, aloitin säännöllisen lenkkeilyn (pitkästä aikaa, jälleen). Tavoitteena juoksutapahtumaan olisi se, että maaliin tullessa olisi hyvä fiilis juoksusta, mielellään toki niin että koko matkan olisin taittanut juosten, mutta hyvä fiilis maalissa olkoon nyt kuitenkin se ensisijainen tavoite. Toki yksi tavoite on jo saavutettu, kun lenkkeily tuntuu pitkästä aikaa oikein kivalta. Etenkin lenkkeilyn aloituksessa minulla on ollut aina sama ongelma, kipeytyvät polvet. Aloitan liian innokkaasti, enkä malta kävellä välissä, tai juoksen heti liian pitkiä pätkiä. Siihen se into monesti lopahtaakin.
Tällä kertaa olen ottanut avukseni ohjelman, joka jo nimellään vakuutti: sohvaperunan juoksukoulu. Ohjelma löytyy täältä:
http://www.pori.fi/material/attachments/vapaa-aikavirasto/liikunnanohjaus/5twOyf7LV/juoksuohjelma_11vkoa.pdf
11 viikon ohjelman läpikäytyään sohvaperunan tulisi olla kympin juoksukunnossa, mikä tarkoittaa, että juuri ennen syyskuun koitosta minun olisi ainakin ajan puolesta mahdollista saada vedettyä ohjelma läpi. Nyt on nelisen viikkoa takana. Ja tulos, polvet eivät ole kipeytyneet, ja innostus on säilynyt!
Ohjelma on muutenkin kivan kannustava ansaittuine vapaapäivineen ja mukavan pituisine lenkkipyrähdyksineen. Välillä päivän lenkki on hoidettu jo 15 minuutissa. Näin ollen ei ole lainkaan korkea kynnys vetää lenkkivermeitä päällensä harva se ilta.
Täällä olen ottanut tavaksi lähteä lenkille vasta illan pimeydessä. Pimeys koittaa kylläkin jo iltaseitsemän aikoihin, mutta lykkään lähtöä yleensä jonnekin iltaysin ja yhdentoista väliseen aikaan, jolloin on sekä viileämpää että vähemmän trafiikkia kaduilla. Juoksentelen kaduilla, joilla liikkuu myös autoja, joten on huomattavasti mukavampi, kun ei koko ajan tarvitse olla niitä varomassa. Kävelyteillä ei ole yhtä mukava juosta, sillä se tarkoittaa että vieressä on silloin vilkasliikenteinen autotie. Joenvarsi olisi muuten ideaali, mutta siellä ei ole minkäänlaista valaistusta, joten sinne ei pimeällä kannata mennä nilkkojaan nyrjäyttämään.
Kovin valoisia eivät ole myöskään lähiympäristömme lenkkitienoot. Katulampun valaisemaa kohtaa ehtii odottelemaan, jotta voi välillä vauhdissa tarkistaa, montako minuuttia on juoksua takana. Silloin kun en vilkuile kelloani, on ihana keskittyä aistimaan yön tunnelmia, kevyempää ilmaa, hiljaisuutta, tummaa taivasta vasten piirtyviä vuoria, riisipellon yllä loistavaa kuutamoa, hieman kolkon oloisia tyhjiä leikkipuistoja, tai kontrastina, pimeydessä loistavia juoma-automaattirivistöjä. Rauhan rikkovat silloin tällöin (ja yhä enenevissä määrin) puskissa säksättävät zemi-hyönteisten kuorot, sekä läheisen rautatien tasoristeysten kilkattavat portit. Kaupungin näkee ja aistii ilta-aikaan eri tavoin kuin päivällä. Vähän sama juttu, kun vertaa pyörän ja julkisten käyttöä. Kaupungin hahmottaa aivan eri tavalla pyörän selkään hypättyään, sen tuntee ikään kuin omakseen, valloitettuaan sen pääväylät ja sivukujat, välillä uusille reiteille eksyen.
Yön raikas ja rauhoittava aistimaailma toimii ainakin toistaiseksi hyvänä motivaattorina lenkille lähtöön, ehkä syyskuista tavoitettakin enemmän. Toki osansa on myös sillä lenkin jälkeisellä mahtavalla fiiliksellä, joka tulee kun kotona istahdan olkkarin tatami-lattialle kylmä vesipullo toisessa ja ilmastointilaitteen kaukosäädin toisessa kädessä, lepohetkeni ansainneena.
Tässä kuvia tämänviikkoiselta lenkiltä:

| Yy, kaa, koo, hep! |
| Pyörin lähinnä junaradan itäpuolisella alueella. Ja mitä huomaankaan, en ole vielä käynyt katsastamassa meitä lähimpänä olevia temppeleitä, tämä asia täytyy vielä korjata! |
| Riisipellot, taustalla näkyy vuoretkin, kuutamoa tällä kertaa ei näy pilviverhon takaa. |
| Pysähdyskehoitus eli "tomare" piirrettynä maahan ennen kolmiollista risteystä. |
| Sokaisevat autonvalot. |
| Yön pimeydestä kurkkaava vaalimainos. |
| Perus-lenkkeilymaastoa. |
| Loistavia juomia. |
| Raiteiden yli, kumpaan suuntaan nyt pitikään katsoa ensin...ainiin, oikealle.. |
| Nyt tietää että koti on jo lähellä, jouluiset välkkyvät valot ilahduttavat ympäri vuoden. |
| Kurkkaus vielä olan yli, taakse jäivät kiskot ja ohi kiitävät junat. |
| Naapuritalo. |
| Kotirappu! |
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Aurinkoinen piknik-päivä
Jipii, sade päätti kiertää Kioton, ja lauantaille suunnittelemamme ja sateiden vuoksi sunnuntaille lykätty piknik saatiin kuin saatiinkin järjestettyä. Tänä vuonna kolmas kerta toden sanoi, kun kaksi piknikkiä on jo jouduttu siirtämään sisätiloihin. Aurinko paistoi oikein olan takaa ja kuumasti, joten jalkoja oli mukava välillä vilvoitella Kamo-joen virroissa kuten kuvista näkyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)