keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kevättä kohti

Tässä muutamia kevään merkkejä Kiotosta:

1. Sesonki-sapuskat
Kauppoihin ilmestyi näitä ihania sobanuudeli-pakkauksia. Soba- eli tattarijauhonuudelin lisäksi mukana on soijakastike, johon sekoitetaan niinikään pakkaukseen kuuluvat wasabit ja sipulit. Nuudeli nautitaan kylmänä, ja sitä kastetaan soijakastikkeeseen. Kylmää sobaa syödään yleensä kesähelteillä. Koska näitä saa jo kaupoista, on se selvä merkki lähestyvästä kesästä.

Lisäksi kaupoista löytyy sesonkituotteina muun muassa kirsikankukin koristeltuja oluttölkkejä ja muita kevätjuomia kuten näitä kirsikka- ja mansikkajuomia.


2. Vaatteet
Selvä kevään merkki on totta kai talvitakin heittäminen kaapin perukoille. Vaikka lumihiutaleitakin on sittemmin toisinaan näkynyt, ei talvitakkia enää huvita kaivaa esiin, ei sitten millään. Pari kertaa olen kulkenut jo ilman takkia, eli voi sanoa että sää on varsin vaihteleva näin maaliskuussa.


3. Luonto herää
Puihin on alkanut ilmestyä kukkasia. Täällä tulevat ensin kukat, sitten vasta lehdet. Nyt ovat vuorossa umen (aprikoosi) ja momon (persikkapuu tai vastaava?) kukinnot. Ensi viikolla ne ovat täydessä kukassa, mutta tällä viikolla on voinut jo nähdä kauniita kukintoja siellä täällä.




4. Eläinten kevätpuuhat
Kamogawa-joen vartta kävellessä on saanut jälleen viime keväiseen tapaan seurata mm. piisamin auringonottoa.




Ah kevät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti