sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Hei hei helmikuu

Näin helmikuun viimeisinä päivinä kuvia kuun varrelta:

Japaninkurssilaisten kanssa kävimme katsomassa englanninkielisen rakugo-esityksen. Kuvassa keskellä on esiintyjä Sayohime poseeraamassa kanssamme. Esityspaikkana toimi vanha japanilainen teehuone, jonka yläkerrassa istuimme tatameille asetetuilla tyynyillä. Esityksen aluksi Sayohime kertoi rakugon monisatavuotisesta historiasta sekä rakugoon kuuluvista perinteistä.

Lavana toimii koroke, jonka keskellä on tyyny, jolla esiintyjä istuu polviensa päällä. Tästä huolimatta esiintyjä liikehtii näytelmän aikana runsaasti, kertaakaan kuitenkaan tyynyltä poistumatta. Sayohime esitteli meille ennen esityksen alkua, millä tavoin hän mm. esittää juoksevansa, kävelevänsä, uivansa ja lentävänsä sekä antoi esimerkkejä erilaisista äänistä (esim. joku juoksee kovaa hänen ohitseen, roolihahmo syö kuumaa nuudelikeittoa) ja miten muutamat yksinkertaiset esineet kuten syömäpuikot toimivat esityksessä kirjoitusvälineinä, saksina tai milloin minäkin, vain mielikuvitus on rajana. Ja mielikuvituksen käyttö on totta kai katsojien tärkein tehtävä.

Rakugossa on aina vain yksi esiintyjä, mutta yleensä useita hahmoja, joiden rooleja hän esittää. Näkemässämme tarinassa oli mukana mm. samurai, majatalon isäntä ja palvelija sekä majatalon muutamat muut asiakkaat (juhlivia miehiä ja naisia). Esitys oli äärimmäisen eläväinen ja mielikuvitusta ruokkiva. Vieläkin muistan miltä majatalo näytti ulkoa ja sisältä, vaikkei sitä suoranaisesti kertaakaan meille sanoin kuvailtukaan. Ja mikä tärkeintä, rakugon tarinat ovat yleensä täynnä huumoria, ja vaikka tarinat sijoittuvat menneisiin aikoihin, niihin ujutetaan usein myös esiintyjän itse keksimiä viittauksia nykyaikaan. Esitystä rytmittivät yleisön iloiset naurun remahdukset, ja jollain tapaa formaatti toi mieleen näkemäni stand up -esitykset.

Helmikuussa kaupat täyttyivät näyttävistä suklaarasioista ystävänpäivän kunniaksi. Isetan-tavaratalossa järjestettiin suklaamessut, joissa sai maistella laatusuklaita niin Japanista kuin Euroopan maista. Japanissa ystävänpäiväperinteisiin kuuluu, että naiset ostavat suklaata miehille, esimerkiksi työtovereilleen. Naisten vuoro saada suklaata koittaa vasta tasan kuukausi ystävänpäivän jälkeen. Suklaamessujen kävijöistä naisia taisi olla noin 99 %, liekö sitten ostamassa suklaata miehille vai itselleen.




Päivämme jatkui messujenkin jälkeen herkuttelun eli suklaafonduen ja sushin merkeissä. Kuvassa take away -annos kuudelle.



Gontaro-ravintolassa tulee käytyä varmasti toistekin (kuvat yllä ja alla).


Iiyama Naganon prefektuurissa, Togari-Onsenin laskettelukeskus, lunta vajaa 2 metriä, 3 päivää laskettelua, 3 päivää onseneita, 2 yötä bussissa:


Kevään merkkejä yliopistokampuksella

Osaka by night

Kyoto Tower

Kyoto Station

Tätä Kamogawan uimaria en ole vielä tunnistanut

Ja lopuksi hyödyllisiä kanji-merkkejä. Kuvassa ylimmällä rivillä ja äärimmäisenä oikealla on viisi hiragana-tavumerkkiä, joiden alla on kolme kanji-merkkiä. Nämä molemmat merkkijonot luetaan "jitensha" (huom. j ääntyy kuten englannissa), mikä tarkoittaa polkupyörää. Sanan viimeinen merkki on sama kuin auton kanji-merkki eli "kuruma". Noiden kahden ensimmäisen kanjin yksittäisiä merkityksiä en vielä osaakaan. Pyörän merkki on hyvä tunnistaa esimerkiksi pyöräparkkeja etsiessä, eli että onko parkki vain autoille (kuruma), pyörille (jitensha) vaiko moottoripyörille (baiku).

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Nousee vesi kielelle noista suklaa- ja sushikuvista. Ja kevät! Täällä on kärvistelty kipakoissa pakkasissa, onneksi ovat nyt hellittämään päin.

    Tuo otus näyttää kovasti piisamilta, kaipa niitä Japanissakin voi elellä...

    Kevättä odotellessa,
    Päivi

    VastaaPoista
  2. Hei Päivi! Kiitokset kommenteistasi ja arvoituksen ratkaisusta: kyllä se piisami taitaa olla, wikipedian mukaan kyseisiä otuksia elelee myös Japanin pääsaarella eli mahdollisesti siis näilläkin seuduilla.

    Terkut kaikille sinne Lahteen!

    VastaaPoista