Tervehdys!
Syksy on saapunut Kiotoon. Viime viikolla syksyn tuloa juhlittiin parin pyhäpäivän voimin, vaikka meiltä meni kyllä hieman ohi, miten tätä olisi tullut oikeaoppisesti juhlistaa. Huomasimme kuitenkin, että juhlapäivien ajoitus osui nappiin, sillä ilmat muuttuivat selvästi juuri tuolla viikolla. Kaikki kuuma kosteus on kaikonnut, ja välillä tuuli voi jopa tuntua vilpoisena kasvoilla. Heti tällä viikolla syksy otti kuitenkin takapakkia, ja on ollut oikein lämpöiset 25 asteen kelit, ilman entisenlaista kostean kuumuuden tunnetta onneksi.
Uudella asuinalueella ollaan käveliksitty ympäriinsä ja ehditty testailla jo lähiravintoloiden tarjontaa. Ennen noihin makunautintoihin menemistä seuraavassa vielä muutama kuva asunnostamme, jonne on saatu kalusteet paikoilleen.
Muuttoa tehtiin pääasiassa kolmena päivänä, ja tasan ne päivät, jolloin täällä oli taifuuni. Onneksi meillä päin se tarkoitti vain jatkuvaa sadetta ja paikoin navakkaa tuulta. Sisun voimalla sateessa raahustimme rinkkoinemme ja laukkuinemme aivan liian pikkuruiselta tuntuvaan paikallisbussiin, jolla matkasimme vanhalta kämpältä uudelle. Siellä sitten odottelimme remonttihanskat kädessä tavarakuljetusta second hand -liikkeestä, jotta pääsisimme auttamaan mm. pesukoneen kantamisessa kahdet portaat ylös, mutta saimmekin todistaa erään ikimuistoisen näyn. Itseni pituinen japanilaismies kantoi pesukoneen ilman mitään apuja portaikot ylös, riisui eteisessä kenkänsä, edelleen pesukone sylissään (!!), ja vei sen paikalleensa parvekkeelle, asensi ja lopuksi testasi vielä että toimii. Että tälläistä kotiinkuljetuspalvelua noin viidellä eurolla. Kerrankin jotain, mikä tuntuu täällä edulliselta, heh.

 |
| Kaasulla toimiva suihku/amme. Toimintaohjeena on vääntää ensin oikeanpuoleista nappulaa vasemmalle ja pitäen sitä pohjaan painettuna noin 10 sekuntia vääntää samalla alhaalla olevaa vipua muutaman kerran oikealle, sen jälkeen oikeanpuoleista nappulaa vielä yksi pykälä vasemmalle, minkä jälkeen suihku vain ylimmäisestä nappulasta päälle ja vasemman puoleisesta voi säätää lämpötilaa. Sulkemiseen ei enää tarvitsekaan käyttää kuin kahta nappulaa! |
Ja sitten siihen jo luvattuun ruoka-asiaan. Heinä-syyskuun on täällä ollut hupaisa kampanja, nimittäin muumi-kampanja. Tietyistä ruokakaupoista on voinut ostaa erinäisiä euron hintaisia muumituotteita ja kerätä pisteitä tuotteista löytyviä tarroja keräämällä. Tähän tottakai sorruimme, kun palkintona oli muumitarjotin Suomen lipulla varustettuna. Sitä odotamme nyt postissa saapuvaksi. Tässä muutama esimerkki muumi-herkuista.
 |
| Muumimamman maitotee (mirukutee -> milk tee). Huomaa taustalla muumimuki. |
 |
| Muumipapan kahvipulla (koohii rooru -> coffee roll?) |
 |
| Pikkumyyn ja Mymmelin mustikka-jogurttileivos (buruuberii & jooguruto -> blueberry & jogurt) |
Perusaamupalalla täällä tulee nykyään syötyä suomalaista puuroa (suuri kiitos Annalle tuliaisista, joilla selvitään ehkä jopa jouluun!), hedelmiä mitä nyt kaupasta löytyykin (tällä esim. hetkellä klementiinejä ja ananasta), jogurttia joskus myslin, hunajan tai hillon kanssa sekä teetä ja kahvia. Yllättäen tuli ikävä juuri puuroa ja muita viljatuotteita, sillä leipä on täällä aika onnetonta.
 |
| Aamupalaksi puuroa, kiivejä, teetä, maitoa, hunajaa ja omppumehua |
Lähiravintoloista ollaan ehditty testata paria nepalilaista ja japanilaista ravintolaa. Nepalilaisesta jäi ruoan herkullisuuden lisäksi mieleen 70 cm pituinen naan-leipä, jossa riitti kahdellekin syötävää. Japanilaisista on tullut testattua Okonomiyakia, jota saa omanlaisinaan versioina eri puolilta Japania. Se on oikeastaan pizzan ja munakkaan sekoitus, ja maan eri alueet ja ravintolat erottautuvat erityisesti omien okonomiyaki-kastikkeidensa ansiosta. Okonomiyaki-ravintolan pöydissä on usein paistinlevy, johon lähes valmis annos tuodaan muhimaan ja maustumaan.
 |
| Okonomiyaki-ravintolan pöytä |
 |
| Valmis okonomiyaki-annos |
 |
| Nepalilaisessa |
 |
| Jättimäinen naan-leipä |
Tässä kuussa olen jälleen päässyt käynnistämään uintiharrastukseni, kun vihdoin ja viimein löysin uimahallin, joka loppujen lopuksi sijaitsee aivan yliopiston vieressä. En vain ollut sitä koskaan aiemmin huomannut tai ainakaan uimahalliksi äkännyt. Siellä olen päässyt seuraamaan paikallista erikoisuutta, vesikävelyä. Uimahallin altaassa yltää koko matkan jalat pohjaan, joten vesijuoksua voisi olla jopa vaikea harrastaa. Kävelytyyli ei kieltämättä näytä aivan yhtä urheilulliselta, mutta toisaalta enpä ole sitä vielä itse kokeillut. Ehkä veden vastusta saa siinä hyvinkin hyödynnettyä.
Kerran tässä kuussa pääsin käymään myös onsenissa eli kuumavesialtaissa. Parasta siellä oli vuorotella kylmien ja kuumien altaiden välillä ja näin energisoitua muuten lämpimänä päivänä. Onsenista löytyi myös Loyly-niminen sauna, jossa henkilökunta heitti löylyä ja viuhkoilla viuhutti kuumaa ilmaa saunojien päälle, vuorotellen jokaisen edessä, joten ei voinut kuin peittää kasvonsä käsillä, sen verran kuumalta tuollainen viuhuttelu tuntui. Tästä päästäänkin kätevästi taas herkutteluihin. Parin tunnin kylpemisen jälkeen söimme ystäväni kanssa maittavan lounaan onsenin omassa ravintolassa. Otimme lounassetin (setto), jossa oli domburia eli riisiä ja lihaa, sekä salaattia ja miso-keittoa. Onsenin ja ruoan jälkeen maittoi uni äärimmäisen makoisasti.
 |
| Onsenin ravintolassa lounaalla |
Kerran olemme täällä Kiotossa käyneet syömässä kaiseki-illallisen, mikä tarkoittaa usean ruokalajin illallista, joka on yleensä tehty kauden aineksista ja joissa kaikki värimaailmoista lähtien on mietitty. Söimme illallisen pienessä japanilaisessa majatalossa (Ryokan Motonago) Kioton vanhassa Gionin kaupunginosassa. Tässä muutama otos sieltä.
 |
| Sashimia eli raakaa kalaa wasabin kera |
 |
| Kaiseki-illallisen ensimmäinen kattaus |
 |
| Majatalon huoneemme, josta avautui näkymä pieneen puutarhaan |
Tässä oli kurkistus elo-syyskuun tavallisiin ja vähän epätavallisempiin ruokailutottumuksiimme täällä Kiotossa. Paljon terveisiä Suomeen, ja nauttikaahan syksyn antimista, omppu- ja marjapiirakoista ja -mehuista (ahh - ja nyyh) - ja ruisleivästä... niitä kaipaillen.
Palataan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti