Kulttuuria ja liikuntaa!

Syksyn tullen tulee aina into aloittaa ja kokeilla jotain uutta tai löytää uudelleen unohduksiin jääneet harrastukset. Tälle lokakuulle ja etenkin sen viikonlopuille onkin mahtunut muutamia tuollaisia kokeiluja ja vanhoihin juttuihin palaamisia. Syksyisin minut nimittäin monesti yllättää into virkata kuten kävi tänäkin vuonna, eikä auttanut muu kuin marssia kauppaan ostamaan virkkuukoukkua, neulepuikkoja ja tutkimaan lankahyllyjen valikoimia. Puikkojen kokomerkinnöissä oli hieman pähkäilemistä, sillä ne ovat täällä hieman erilaiset kuin koto-Suomessa, jotka nekään eivät ole niin hyvässä muistissa sitten viime virkkuuinnostuksen. Tekeleet ovat vielä sen verran alkuvaiheissa, että niistä ehkä kuvia sitten joku toinen kerta.

Toinen selvä harrasteisiin liittyvä syksyn merkki on jonkinasteisen kulttuurinnälän uudelleen herääminen. Teatteriin, konserttiin tai elokuviin tekee mieli taas kesän rientojen jälkeen. Konserttiin saimmekin kutsun, kun ystävämme soittaa viulua yliopistojen yhteisessä orkesterissa, jonka konserttia pääsimme kuuntelemaan kelvot puitteet omaavaan Kyoto Concert Halliin. Sinne tarvoimme vesisadetta uhmaten kävellen koko matkan joutuen pysähtymään muutamaan otteeseen sadetta pitelemään. Sateenvarjoista ei ole täällä syyssateissa aina mainittavaa apua. Kun tulee vettä, sitä tulee ja paljon. Pilvet jäävät sopivasti "jumiin" vuorten väliin, joiden laaksossa Kioto sijaitsee, eli jos hyvin käy, sade jatkuu yhtäsoittoa kokonaisen päivän. Meinasi usko konserttiin menon mielekkyydestä hiipua jo matkan varrella, mutta sinnikkyytemme palkittiin upealla konserttielämyksellä, jonka käynnisti Finlandia hymnin upea tulkinta. Suomi-maisemat tulivat elävästi mieleen, ja orkesterin esitys sai muutenkin positiivisessa mielessä vilunväreitä aikaan niin Sibeliusta mutta myös Schubertia ja Shostakovichia soitettaessa.

Täällä olen moneen otteeseen kaivannut japanilaisia elokuvia, joissa olisi tekstitykset ja vihdoin tässä kuussa Kioton kansainvälinen keskus on näyttänyt vanhoja japanilaisia elokuvia englanninkielisillä tekstityksillä. Yhtä elokuvaa olen jo ehtinyt käydä katsomassa, ja toista mahdollisesti ensi viikolla. Kv-keskuksen auditorion katsomossa oli varmasti vähintään viitisenkymmentä elokuvan ystävää, ja taisi olla enemmän paikallisia kuin meitä muualta tulleita. Kyseessä oli Ugetsu Story - Ugetsu monogatari, jonka tapahtumat sijoittuivat Kioton lähiseuduille mutta satojen vuosien taakse. Elokuva oli tehty 1950-luvulla. Siitä jäi ehkä päällimmäisenä mieleen elämän yllättävät niin positiiviset kuin traagisemmatkin käänteet. Kokonaisuudessaan virkistävä aikamatka eri todellisuuteen. Eilinen meni niin ikään aikamatkaillen, mutta hieman eri tunnelmissa, kun kävimme elokuvissa katsastamassa uusimman version Dumas'n Kolmesta muskettisoturista. Voinen suositella sitä viihdyttävänä pläjäyksenä, jonka parissa ei ollut tylsää, muttei toisaalta mitään sen suurempaakaan. Hyvä seikkailuelokuva siis, ja taidolla tehty ja kuvattu.


Japanintunnit ovat jatkuneet edeten hurjaa vauhtia asiasta toiseen, niin ettei aina kärryillä meinaa pysyä. Koko ajan saa olla keksimässä lauseita päästänsä mitä erilaisimmilla rakenteilla, ja tämän kahden tunnin rupeaman jälkeen on kyllä aivan puhki. Tätä siis kaksi kertaa viikossa, joten siinä aivojumppaa kerrakseen. Tänään sain yllätyksekseni amerikkailaiselta kielikurssikaveriltani liput tämän viikon torstaille Noh-teatteriin, kun hän ei miehensä kanssa ehdi lippuja hyödyntää. Tästä teatterimuodosta en vielä paljon tiedäkään, muuta kuin sen että kyseessä on satoja vuosia vanha teatteritaiteen muoto, jossa on kai musiikillisia elementtejä, erittäin vanhahtavaa japania (jota eivät japanilaisetkaan välttämättä ymmärrä), esiintyjillä on maskit ja että ilmeisesti kaikkia osia näyttelevät miehet. Noh, ehkä otan tästä vielä hieman enemmän selvää ennen torstaita, mutta jotain uutta pääsee silloin ihmettelemään joka tapauksessa. Torstai on täällä muuten pyhäpäivä, kulttuurin päivä (Bunka no Hi, 3.11.), ja nyt ilmeisesti pääsen hyödyntämään tämän kielikurssikaverini miehen työpaikaltaan tämän päivän kunniaksi saamiaan lippuja. Jippii ja kiitos ja kumarrus!


Marraskuisen kulttuurin päivän lisäksi syksyllä, mutta jo lokakuussa, vietetään liikunnan päivää (Taiiku no Hi, 10.10.), joka niin ikään on pyhäpäivä. Ainakaan yliopistomme ei tälle päivälle tarjonnut erityisiä liikunta-aktiviteetteja, mutta lokakuussa tuon päivän tienoilla pääsimme ainakin tutustumaan yhteen Japanin seuratuimmista joukkueurheilulajeista, nimittäin baseballiin. Lähin kotijoukkueemme täällä on Hanshin Tigers, joiden kotistadionille Koshieniin lähelle Osakaa suuntasimme japanilais-bulgarialais-ruotsalais-unkarilais-englantilais-suomalaisella innokkaalla kannattajajoukollamme. Stadionilla oli mahtava tunnelma, vaikka yhtä aikaa illan pimetessä tihkuna alkanut sade yltyi yltymistään, ja olimme ennen pelin loppua lähestulkoon litimärkiä sadetakeista ja varjoistamme huolimatta.

Tämän Kansain joukkueen fanit ovat kuulemma tunnettuja innokkuudestaan ja villiydestään, ja se kyllä näkyi ja kuului. Kannatuslauluja laulettiin yhteen ääneen ja säestettiin yhteen hakattavilla muoviputkiloilla, eikä miten sattuu, vaan tietyssä rytmissä taukojen kera. Rytmiä näyttivät katsomon etuosassa seisovat "rytmittäjät". Yllättävän nautittavaa kuunneltavaa ja vaikka kotijoukkue tällä kertaa hävisi eikä saanut aikaiseksi yhden yhtä juoksua, tämä ei näkynyt tunnelmassa laisinkaan. Faneilla oli ainakin hauskaa! Joka kerta kun uusi pelaaja asteli lyöntivuoroon laulettiin kannatuslaulua, jossa myös lyöjän nimi mainittiin. Harmillista kun itselle eivät nämä laulut vielä tällä yhdellä kertaa jääneet mieleen, ehkä sitten seuraavalla kertaa pääsee jo yhtymään näihin kuulemma osin painokelvottomiin mutta silti hassunhauskoihin sanoituksiin (vastustajaan viitaten tietysti). Muistoksi ostimme Hanshin Tigersin väreillä keltaisella ja mustalla raidoitetun rantapallon (sopi hyvin rankkasateen teemaan) sekä pelaaja Toritanin signeeraaman pelipallon. Nyt sitten enää täytyy hommata räpylät, niin pääsee kopittelemaan.


Uintiharrastustani piristämään ja sulautuakseni paremmin uimahallin vakiouimareiden joukkoon päätin minäkin hommata uimapuvun, jollaiset ovat kovassa suosiossa täällä. Settiin kuuluu uimashortsit ja uimatoppi, muunlaisia täällä ei paljon näekään. Kyllä nyt kelpaa.

Japanilaiset liikunnan ja kulttuurin päivät näyttävät sopivan omaan syksyyni täydellisesti. Vasta tässä blogikirjoittamisen lomassa muistin koko pyhäpäivien olemassaolon, mutta näemmä tähän syksyiseen mielenlaatuun noin laajemminkin sopii juuri tällaiset uudet ja vanhat kulttuurilliset ja liikunnalliset elämykset. Kannatetaan perinnettä laajennettavaksi Suomeenkin!

Loppuun vielä iltalenkillä kuvattuja maisemia ja eläimiä. Chiba-koirat (jos tuo alla kuvassa oleva nyt sellainen on..) ovat täällä suosituimpia muiden pienien rotujen kuten mäyräkoirien ohella. Koirille löytyy täältä myös koirahoitoloita kauneus- ja hoitopalveluineen sekä tietenkin eläinvaateliikkeitä. =)

Syksyn ruskaväritystä on pikkuhiljaa havaittavissa

Tässä matkalla Osakan Ikeaan opiskeluviikon päätteeksi hyvin pirteinä =)