tiistai 29. marraskuuta 2011

Reissuterveiset

Viimeisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt kuukausi, ja niin paljon on ollut kaikenlaista tapahtumaa, että tuntuu ettei yhdessä blogitekstissä niistä saa edes kerrottua.

Kuun alkupuolella saimme Suomi-vieraita, kun siskoni puolisoineen tuli käymään. Ohjelmaamme kuului mm. käynti keisarin temppelipuutarhassa, joka on auki yleisölle vain muutaman kerran vuodessa. Puutarha oli äärettömän kaunis, vaikka tuolloin säät eivät meitä suosineetkaan.


 


Muuta mieleenpainuvaa oli retkemme Kioton pohjoisosiin Kibuneen ja Kuramaan, jossa teimme muutaman tunnin mini-vaelluksen merkittyä reittiä pitkin, jonka varrella oli erinäisiä historiallisia temppeleitä ja pyhiä paikkoja. Retkemme päättyi Kuraman onseniin, jonka kuumassa vedessä saimme rentoutua katsellen vuoristoisia metsämaisemia.


Kurama Onsen
Opaslehtinen
Loppumatka ja alamäki sujui kivettyä tietä

 
 

 
 

Kotosalla kokkailimme currya ja maistelimme luumulikööriä eli umeshua.


Seuraavassa kuvia marraskuun alussa olleelta "field tripiltä", jolla opiskelijaporukalla vierailimme Kioton etäpuolella Ujissa sijaitsevassa vanhusten palvelutalossa Yuyu no Satossa. Alue muistutti lähinnä jonkinlaista lomaresidenssiä useine rinteeseen rakennettuine taloineen. Kirjasto, kuntosali ja uimahalli löytyivät myös, ja säännölliset bussikyydit läheiseen ostos- ja palvelukeskittymään.

Paikan työntekijät tekevät työnsä ohella käytäntötutkimusta, eli testaavat uusia käytäntöjä ja keräävät niistä, tai käytännöistä yleensäkin, asukkaiden kokemuksia. Tuloksista raportoidaan säännöllisissä, yleisölle avoimissa seminaareissa, jollainen oli sinä iltana, kun olimme paikkoihin tutustumassa. Tilaisuus oli parintunnin mittainen ja koostui useista noin 8 minuutin esityksistä ja yleisön kysymyksistä. Tämän jälkeen yleisö sai lapuilla äänestää illan parasta esitystä, jonka esittäjät palkittiin kunniakirjalla ja pienellä lahjalla. Tilaisuus päättyi vapaamuotoiseen keskusteluun ja buffettiin, jossa oli tarjolla mm. sushia, njam. Esitykset olivat tietenkin japaniksi, eikä niissä ollut kovinkaan paljon havainnollisia kuvia, joten kyllä harmitti, kun ei tarkemmin päässyt sisällöistä selville. Mutta mielenkiintoinen toimintatapa noin yleensä tältä yksityiseltä palvelutalolta. Tässä vielä kuvia yhdestä yleisölle avoimesta "malliasunnosta".






Pienoismalli palvelutalo-kompleksista

Pieni opintoryhmämme odottamassa seminaarin alkamista (tilaisuus oli hyvin suosittu, vaikkei kuvasta niin voisi päätelläkään, tuolit täyttyivät ennen esitysten alkua :))


Marraskuussa vietin viikon Bostonissa, jonne reissasin 26 tuntia suuntaansa. Matka taittui Kiotosta ensin Osakan Itamin lentokentälle, josta lento Tokioon, josta Chicagoon ja josta viimein Bostoniin. Pitkät lennot sujuivat kuitenkin yllättävän kivuttomasti, kun sain torkuttua suuren osan ajasta sekä mennessä että tullessa.

Bostonin kaupunki yllätti minut kotoisuudellaan ja rentoudellaan. Kaupunki oli paljon pienempi kuin olin luullut, ja kävellen pystyi liikkumaan todella hyvin paikasta toiseen. Ruska-aika oli kauneimmillaan, ja vanhat talot hehkuivat kirpeässä auringonpaisteessa. Joenvarret ja yleensäkin kaupungin siluetti joelta päin katsottuna oli kaunis.

Mieleeni jäi mukava muisto, kun ensimmäisenä aamuna tein pienen kävelylenkin hotellin lähettyvillä. Lehtiä oli maassa joka puolella ja huomasin kuin varkain ajattelevani, että onpa jotenkin erilaista, "sotkuista". Näin vaikka Kiotossa olen nimenomaan monesti ihmetellyt paikallista tapaa olla lakaisemassa pudonneita lehtiä maasta heti kun niitä sinne satelee, ihme siivousintoilua. Naurahdin tälle ajatukselleni, ja aloin tietenkin iloita syyslehtien katselemisesta sekä puissa että kävelykaduilla. Iloani entisestään lisäsi tutunkuuloinen, jatkuva suhina. Suhinaa pitivät kaduille pudonneet lehdet kävellessäni niiden lävitse. Mikä ihana ääni, ja tunne! Tuttu syksy-kokemus! Tätä on minun ehkä vaikea sanoin selittää, mutta ulkomailla asuessa huomaa vielä tavallistakin herkemmin tällaiset tutusta ja aiemmin koetusta muistuttavat asiat. Enpä ollut tiennytkään, että syyslehtien suhina kenkien alla on näin voimakkaita mielleyhtymiä tuova ja luuytimiin asti rekisteröitynyt kokemus. Varmastikin samaa luokkaa kuin vaikka paukkupakkasilla narskuvalla hangella kävely. Tätä ääntä pääsimme todistamaan aiemmin samalla viikolla Kiotossa, kun netistä katsoimme suomalaista Klikkaa mua -sarjaa. Molemmat kiinnitimme huomiota tuohon narskuvaan ääneen, ja glögilasien äärellä oikein tunsimme pakkasen purevuuden ulkona, heh.

Ihana Bostonin syksy ja syyslehdet!
Bostonin Back Bay Cambrigen puolelta kuvattuna
Oravien touhuja pääsi kuvaamaan aika läheltä

 

Syyslehtien suhinan lisäksi toinen ensihuomioni katukuvassa oli se, että pystyn lukemaan ja sen lisäksi vielä ymmärtämään kaiken tekstin mitä ympärilläni näen. Aluksi tuntui jopa hengästyttävältä pystyä lukemaan aivan kaikki (informaatioähkyä, heh). Mutta toisaalta oli aivan ihanaa ostella kaupoista aikakauslehtiä, ja kotiinviemisiksi löytyikin varmasti parin kilon verran lukemista, mistä toivottavasti riittää vielä ensi vuoden puolelle.

Muutaman päivän kesti myös tottua ainaiseen "how are you" -tiedusteluun aivan joka pikku kioskissakin. Hyvin palvelualtista henkilökuntaa oli kaikissa paikoissa, joissa kävin, ja kun tuosta alun epäröinnistä pääsi yli, että miten mihinkin tulee reagoida niin osasi taas nauttia siitä, että pystyi hieman sujuvammin kommunikoimaan. Silti oli outo fiilis tuntea ekoina päivinä jotenkin erottuvansa porukasta, ja toisaalta kotiin Kiotoon tullessa tuntea soljahtavansa sujuvasti katukuvaan, vaikka täällä ulkonäön perusteella muista erottuukin. Tänne on tainnut jo sen verran kotiutua, eikä myöskään enää niin hirveästi etukäteen mieti uusiin tilanteisiin mennessä että mitä sanoo ja miten, sitä vain menee, ja katsoo mitä tuleman pitää, ja sitten jos ongelmia tulee niin pyytelee vain tarpeeksi monta kertaa anteeksi, ja yrittää sitten paremmilla tiedoin uudestaan. Täällä toimiva toimintaresepti tuo.

Amerikan gerontologipäivät oli tänä vuonna kävimäärältään ennätyksellisen suuret, taisi olla yli 3000 kävijää. Rinnakkaisia sessioita oli varmasti parikymmentä, joten yhden päivän aikana sai sitten valita suunnilleen että mihin noin neljään sessioon menee 80 mahdollisesta. Oma esitys meni ihan kivasti, vaikka se oli ekana päivänä ja olin jetlagista aika huuruisessa olotilassa. Aikaero Kiotoon nähden oli -14 tuntia! Posterisessiot yleensäkin olivat onnistuneita, kun ne eivät olleet päällekkäin muun ohjelman kanssa ja pääsi jutustelemaan muiden kanssa. Muutamiin suomalaisiin ja japanilaisiinkin törmäsin, mutten kehenkään sellaiseen, jonka olisin aiemmin livenä tavannut.

Konferenssipaikka
Posteri
Hotellilla oli iltaisin mukava seurata uutisia ja ajankohtaisohjelmia "suorana", mitä nyt harvemmin tulee tehtyä, kun emme televisiota omista (netti-teeveetä sen sijaan tulee jonkun verran katsottua). Myös USA'ssa presidentinvaalit ovat ensi vuonna, ja paljon spekuloitiin republikaanien ehdokasasettelua. Yhden vaaliväittelynkin seurasin, josta saatoin todeta, ettei aina näemmä ole niin tärkeää meneekö faktat ihan oikein, kunhan on vakuuttava. Vaalimainokset olivat kanssa hyvin erilaisia kuin mihin on tottunut. Ne kävivät hyvin vahvasti vastapuolueen kimppuun ja jopa vääristelivät selkeästi vastapuolen sanomisia. Esimerkkinä sellainen, jossa oli lainattu Obamasta kuvattua uutiskuvaa jossa hän sanoo jotainkuinkin että "me amerikkalaiset olemme olleet laiskoja", ja tämä on sitten vaalimainoksessa irroitettu asiayhteydestään tarkoittamaan että amerikkalaiset työntekijät ovat olleet laiskoja. Tv-kanavathan ovat kovasti puolueellisesti värittyneitä, mistä seurauksena toisella kanavalla sitten näytetään, mistä asiayhteydestä uutiskuva oli otettu (Obama kertoi amerikkalaisten olleen laiskoja maansa mainostamisessa hyvänä sijoituskohteena ulkomaisille sijoittajille).

Myös Occupy Wall Street -liike oli kovasti esillä uutisoinnissa sekä vaalimainonnassa, jossa mielenosoittajien leimattiin mm. käyttävän huumeita, tuhoavan puistoja ja haluavan radikaalia ja "järkyttävää" muutosta tulonjakoon. Tämä samanlainen vastakkainasettelu oli kaikenlaisen muunkin mainonnan strategiana. Ensin näytettiin aina kuvitteellisen tai todellisen kilpailijan "huono" tapa, jonka jälkeen esiteltiin oma parempi vaihtoehto. Kyllä särähti silmään tämä näin räikeä asioiden alleviivaaminen, vääristely ja kärjistäminen, mutta kai tuohonkin turtuisi, kun sitä päivästä toiseen katselisi.

Joulun läheisyys näkyi jo Bostonin katukuvassa

 
Jätti-joulupallo

Upea Bostonin kirjasto, jossa kävin viimeisenä iltana opastetulla kierroksella





Julkinen liikenne ulottui myös vesille


Suuri puisto, Boston Common, sijaitsi kahden kaupunginosan välissä, jonne ihmiset kokoontuivat ulkoilemaan ja mm. pelaamaan jalkapalloa



Trinity Church sisältä..

...ja ulkoa

Taustalla hotelli, jonka 25. kerroksessa huoneeni oli

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta Etelä-Bostoniin

Kiotoon palattuani pääsin viikonloppuna kaveriporukassa temppelivisiitille katselemaan, kuinka ruska-aika on edennyt. Siellä törmäsimme myös koiriin, joille oli puettu kimonot!

Koirat kimonoissaan. Kawaii! (= söpöä)





Kuvassa Tiina, Reiko, Chen ja Laila


Temppelivierailun päätteeksi menimme herkuttelemaan jäätelöravintolaan, jossa tilasin kurpitsajäätelöannoksen.
Tapahtumarikkaan marraskuun lopuksi Jussin kaveri oli meillä kylässä tämän viikon alkupuolelle asti, ja viimeisenä iltana kävimme syömässä 7-ruokalajin illallisen eli kaisekia Giro Giro -nimisessä ravintolassa. Lista kuulemma vaihtuu kuukausittain, ja tällä kertaa se oli kalapainotteinen (njam!). Ravintolassa asiakkaat istuivat avonaisen keittiön ympärillä, eli näimme kokkien valmistavan ruoan, asettelevan sen kauniisti lautasille ja jossain välissä vielä tiskaavankin. Eikä tarvinnut vaivaantua lukemaan ruokalistoja tai miettimään mitä tilaisi, kun menu oli päätetty etukäteen, ihanan helppoa. Kaikki oli maittavaa ja herkullista, vaikka osa ruoista näyttikin epäilyttäviltä, kuten simpukat joita en ennen ollut maistanut. Uusi kokemus oli myös syödä savustettua, mutta raakaa kalaa. Se oli erinomaista, samoin kuin olivat jälkiruoassa olleet kiivi- ja sinihomejuusto-päärynätäytteiset mochit (riisikakut).

Lisukkeet raa'alle lohelle: ituja, wasabia ja limeä.

Tässä menossa raa'an kalan pikasavustus.

Jälkiruoka: etualalla ihanat mochi-pallerot, lusikassa pähkinäjäätelöä ja takana keltainen kurpitsavanukas nokareella ruusunmarjateekastiketta, ahh kun oli hyvää!

Nyt onkin sitten enää ongelmana, että kuinka kaiken tämän jälkeen saa taas arjesta kiinni. Meidänkin Suomen reissu lähenee jo kovaa vauhtia, ja laskin että tässä on enää kolme viikonloppua täällä. Kiitokset muuten glögistä, jota saimme vieraiden tuomana, sekä joulukalentereista, joita saimme sekä tuliaisina että postitse. Kyllä nyt kelpaa joulua odotella.

Näkemisiin pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti