Suomen reissun jäljiltä tuntuu, että täällä olen enää vain käymässä, vaikka onhan tässä toki puolitoista kuukautta ennen seuraavia pakkailuja. Silti nyt näin reilun vuoden jälkeen se tuntuu hurjan lyhyeltä ajalta. Kumpa kevät ehtisi tänne tulla ennen maaliskuun loppua, etenkin tänne saapuvien vieraiden kannalta. Luulenpa että luumupuunkukat ehdin ainakin näkemään, mutta kirsikankukkia saakin sitten jännittää. Itse kukkasia en niinkään odota, vaan niiden mukanaan tuomaa lämpimämpää säätä, ja toki kukat olisivat kiva bonus tänne saapuvia Suomen vieraita ajatellen.
Yliopistolla on meneillään lukuvuosien välinen tauko, ja viime viikolla oli pääsykokeet. Niiden vuoksi meidän kampuksella piti kävellä hyssytellen, jopa pihalla, ja "vartijoita" oli joka paikassa kyselemässä millä asioilla siellä liikun. No, meille maisteri- ja jatko-opiskelijoille toki oli sallittua siellä liikkua, mutta aamulla täytyi kuitenkin jollekulle tämä aina selittää, "kenkyusei desu" eli että olen jatko-opiskelija.
Valmistujaisia yliopistoilla vietetään ensi kuun lopulla ennen uuden lukukauden alkua, joka on huhtikuun alussa. Tunnen muutamia tuolloin valmistuvia sekä heitä, jotka ovat tuolloin aloittamassa toista ja viimeistä maisteriopintovuottaan, mikä merkitsee lopputyönteon lisäksi, ja ehkä ennen kaikkea, työpaikan etsimisen aikaa. "Job hunt" on siis huolena ja murheena monella. Työnhaku on täällä organisoitua toimintaa, ja massat toisen vuoden maisteriopiskelijoita käyvät tutustumassa yrityksiin ja työnantajiin, osallistuvat niiden "pääsykokeisiin" ja jatkoon päässeet haastatteluihin. Pääsykoekirjallisuutta on kirjakaupat pullollaan, ja nyt viimeistään on esimerkiksi tänne tulleiden ulkomaalaisten opiskelijoiden syytä perehtyä lukiomatikkaan, maantietoon ja historiaan, joita tullaan tenttaamaan kokeissa.
Ei siis ihme, että aiheuttaa stressiä, kun työnhakuun on yhdistetty tuollainen yo-kokeilta vaikuttava rituaali, joka pahimmillaan toistuu useita kertoja vuoden aikana. Siinä sivussa sitten tulee tehtyä gradu, pikkujuttu ehkä työnhakuun kulutetun ajan ja energian rinnalla. Pääsykokeiden lisäksi on syytä kiinnittää huomiota pukeutumiseen. Yliopiston kaupasta voi ostaa "recruitment bagin" eli mustan salkun. Tämän lisäksi täytyy olla mustat suorat housut tai hame sekä jakkutakki, alla siisti paita, miehillä solmio, siistejä kenkiä tietysti unohtamatta (korkokenkiä rakastava kaverini juuri esitteli minulle ostamansa mustat "peruskorkkarit"). Näissä vaatteissa mennään tutustumistilaisuuksiin, pääsykokeisiin ja haastatteluihin. Tässä vaiheessa on hyvä ehkä myös luopua oudosta hiusväristä ja värjätä hiukset mustiksi, ettei poikkea massasta senkään vuoksi. En yhtään ihmettele, että ulkomailta tulleelle japania täydellisestikin osaavalle tämä kaikki aiheuttaa suurta stressiä. Helpotusta ei lisää myöskään se, että työ olisi saatava opiskeluvuoden päättymiseen mennessä. Tällaiselta näyttää työnhaku-härdelli minunlaiselleni sivustakatsojalle. Japan Todayn sivuilla oli myös aiheeseen liittyvä kuva, jossa opiskelijat ovat kokoontuneet työnhaun preppaustilaisuuteen tokiolaisessa puistossa:
![]() |
| Kuvan lähde: 9.2.12 Japan Today osoitteessa: http://www.japantoday.com/category/picture-of-the-day/view/job-hunting-season |
Meille on tänne Kiotoon tullut mukavaa Suomi-aiheista postia. Ensin tammikuussa tuli pitkään odotettu muumi-tarjotin, jota varten keräsimme lähikaupasta tarroja syksyllä:
Helmikuussa on tullut muutamakin kaunis kortti (Kiitos!) koristamaan keittiötämme sekä ystävänpäivänaaton yllätykseksi makea yllätys:
| Suomi-suklaata ja hieman paikallistakin. Vertailun vuoksi: suomalaisessa levyssä suklaata on 200 g ja japanilaisessa 58 g. Tummasta 58 g "Meitsi"-levystä on tullut oma suosikkini täällä. |
Yksi vuodenalun kohokohdista oli kiinalaisen uudenvuoden vietto opiskelijaporukalla kiinalaista ruokaa kokkaillen:
| Ihka-ekat dumplingsini liha-kasvistäytteellä keittämistä odottamassa |
| Minä ja dumpling |
| Hot pot, johon lisättiin pitkin iltaa maustetta, jotta tulisuusaste kasvoi ja kasvoi |
Viime viikonlopusta jäi myös mukavat muistot, kun lähdin naapurini kanssa päivävaellukselle Kioton pohjoisosiin. Tavoitteenamme oli valloittaa eräs vuorennyppylä ja nähdä matkaoppaassa jopa Kansain kauneimmaksi kehuttu vuoristotemppeli. Odotin tämän Kioton lähellä olevan reitin olevan kuuluisa, ja valmistauduin tervehtimään "Konnichiwa"-huudahduksella vastaantulevia lukuisia sunnuntaivaeltajia, mutta aivan näin ei käynyt. Starttasimme matkaan ensin pyörillä, jotka vaihdoimme pian bussiin, jolla saavuimme noin pariakymmentä minuuttia myöhemmin Oharan maaseudulle. Siellä suuntasimme läheisen temppelin kulmille, josta oppaan mukaan metsäreitti vuorelle alkoi. Tältä näytti löytämämme reitille johtava portti:
Lumisella reitillä emme koko päivän aikana kohdanneet ristinsielua. Mystisen hiljaista, ja aivan korkeimmilla kohtaa oli kunnolla lunta, ja pääsimme tekemään lumipalloja. Oli mukava nähdä lumisia puita muuallakin kuin Suomen uutiskuvissa. Vaellus oli monella tapaa erilainen kuin luulimme. Se ei ollut siis suosittu, eikä edes niin helppo mitä oppaassa annettiin ymmärtää, ainakaan näillä säillä, kun välillä jyrkkiä ja kapeita polkuja peitti ohut lumikerros, jonka alla oli milloin paksu kerros liukkaita lehtiä tai epävakailta tuntuvia kiviä. Kieli keskellä suuta mentiin, ja välillä pysähdyttiin syömään levä-riisipalleroita eli onigireja. Lisäksi risteävien polkujen seuraamista hankaloitti opasteiden vähyys ja puutteellisuus, sentään puihin oli silloin tällöin kiinnitetty värinauhoja, joten epäselvemmissä kohdissa lumen peittämässä maastossa tiesimme olevamme edes jollain reitillä.
Tässä ensimmäinen iloksemme löytämämme merkki, joka kuitenkin osoittautui perin hankalaksi tulkita:
| Nuolen suuntaan kuitenkin jatkettiin. |
| Ensimmäinen valloitettu vuori |
| Toinen valloitettu vuori |
| Mahtavimmat maisemat odottivat vasta päivän kolmannen vuoren huipulla |
| Tuonne alas taisimme lopuksi laskeutua odottamaan bussia kotia kohti |
| Retkemme päättyi Oharan maaseutumaisemiin |
Terveiset kaikille lukijoille! Päivittelen sitten viimeistään reissun jälkeen, miten kävi ensimmäistä kertaa lumilaudan kanssa mäessä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti