Rekisterit kuntoon

Tällä viikolla kävin rekisteröimässä itseni asuinalueemme ward officessa, jossa jokaisen kaupungissa yli 3 kk oleilevan tulee vierailla. Siellä hoidetaan myös esim. kansallisiin vakuutuksiin ja eri olosuhdemuutoksiin liittyvät asiat ja rekisteröinnit. Myös alueen welfare office sijaitsi samassa rakennuksessa. Toimisto vaikutti suomalaisen sosiaalitoimiston, maistraatin ja Kelan risteytykseltä, ja aikamoinen kuhina siellä kävikin. Olin vähän hukassa sisään astuttuani, että mikä lomake minun tulee täyttää ja minkä numeroiselle tiskille jonotettava, ja kysyin neuvoa eräältä ulkomaalaiselta näyttävältä (joka ehkä oli jo oman ensikäyntinsä hoitanut). Sainkin opastuksen oikeaan paikkaan ja pian jo täyttelin lippulappuja ystävällisen virkailijan opastuksella, joka minut suomalaiseksi huomattuaan kiitti täyttämisestä suomeksi. Parin viikon päästä saan noutaa sieltä oman ”alien cardini” joka toimii jatkossa henkkarinani täällä.

Toinen rekisteröintiä vaativa asia oli ostamani pyörä, mikä onnistui helposti pyöräkauppoja tehtäessä. Tässä asuntomme lähellä on käytettyjä pyöriä myyvä liike, ja sieltä muutamaa ajopeliä kokeiltuani löysin sopivan. Täällä katukuvassa lähes kaikki pyörät näyttävät olevan kuten tuo omani: yksivaihteisia perusmalleja, joissa on kori edessä. Vähän erottuakseni, tai lähinnä itse oman pyöräni muista erottaakseni, päädyin vaaleansiniseen väriin perusharmaan sijaan.

Liikenteeseen sulautuminen on täällä suht helppoa, kun pitää muutaman jutun mielessä. Ensinnäkin sen, että muistaa ajaa vasemmalla puolella tietä kuten täällä tekevät myös autot, ja ohittaa vastaavasti oikealta. ”Väistä vasemmalle, ohita oikealta”, huomasin mielessäni hokevan ensimmäisiä katuja ajellessani. Autoteiden reunassa voi täällä hyvin ajella, sillä autot ovat pyöräilijöille erittäin kohteliaita. Kävelijät sen sijaan eivät ole aina aivan yhtä suopeita väistämään kävelyyn ja pyöräilyyn tarkoitetuilla teillä, vaikka tilaa olisi vähän sivummallakin kävellä. Muilla kuin autoteillä ajellessa saa ajella kieli keskellä suuta ja aika hiljaista vauhtia teiden kapeuden ja välillä arvaamattomien kävelijöiden vuoksi. Pyöräily on täällä kuitenkin ideaali liikkumismuoto monesta syystä. Julkiset eivät välttämättä ole sen nopeampia, sillä esim. metroverkosto ei kata kaupungin joka kolkkaa. Hintaa matkoille tulee etenkin silloin, jos joutuu vaihtamaan liikennevälinettä matkan aikana. Kaupunki on pääpiirteissään hyvin tasainen, lukuun ottamatta vuorten lähiseutuja, joten yksivaihteisellakin pyörällä pärjää.

Iso miinus sen sijaan ovat pyörien hankala parkkeeraaminen. Tuntuu, että enemmän on sellaisia paikkoja, joihin ei saa jättää pyörää, kuin paikkoja joihin pyörän saisi jättää lukittuna. Kieltomerkkejä on joka puolella, etenkin metroasemien lähistössä ja mm. ruokakauppojen edustoilla. Eihän kenelläkään nyt tulisi mieleen hyödyntää pyörää esim. osaan pitkän työmatkansa taittamisesta tai ruokaostoksilla käydäkseen. Kieltomerkeistä huolimatta tyypillinen näky on kieltomerkistä, jonka ympärille tai läheisyyteen on parkkeerattu pyöriä ruuhkaksi asti.

Kieltomerkissä kaupunki uhkaa vievänsä merkin läheisyyteen parkkeeratut pyörät varikolle, joita on eri puolilla kaupunkia, usein aivan kaupungin laitamilla, ennemmin kuin missään ihan lähellä. Merkissä oleva kartta opastaa pyöränsä "kadottaneen" kyseiselle varikolle, jossa saa maksaa eroissa pari kymppiä pyörän lunastamiseksi takaisin. Pääsin jo tutustumaan yhteen näistä varikoista, kun lähipiirissäni (hmm, kenelläköhän..) tällainen lipsahdus oli päässyt käymään. Varikolla oli sinä päivänä varmasti satoja viimeisen kahden viikon aikana sinne tuotuja pyöriä odottamassa lunastusta tai hävitystä (?). Täytynee itse ensi töikseen yrittää opetella kaupungin eri puolilta turvallisia pyöränjättöpaikkoja. Sunnuntaisin pyörän takavarikointeja ei ymmärtääkseni tehdä. Ja aika moni näyttää luottavan omaan tuuriinsa.

Lopuksi vielä kuvia menneiltä viikoilta. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus suunnata ensimmäisen kerran kaupungin rajojen ulkopuolelle, lähikaupunki Naraan. Myös Osaka ja Kobe ovat lähellä, eli kuuluvat samaan Kansain alueeseen kuin Kioto, joten päivä-ekskursioita voi tulevaisuudessa tehdä myös niissä.

Ryokan-majatalon sisäänkäynti Kioton keskustassa

Kauppakatuja keskustassa

Filosofin polku (Tetsugaku no michi) on muutaman kilometrin pituinen reitti, joka kulkee kirsikkapuiden katveessa. Matkan varrella voi käydä ihastelemassa temppeleitä ja pyhättöjä. Kevään tullen polku puhkeaa kukkaan ja on muutenkin tätä tammikuista vehreämpi.

Polun varrella kissat kuuntelivat tarkkaavaisina temppelin kellon kumahduksia. Yksi oli vahdissa (jollakin portilla?).

Pecha Kucha on japania ja on englanniksi käännettetynä chit-chat ja Suomen Wikipedian mukaan tarkoittaa keskustelun porinan ääntä. Se on myös tapahtuma ja esitysformaatti, jossa kullakin esiintyjällä on käytettävissään 20 diaa, kuhunkin aikaa 20 sekuntia. Idea on peräisin tokiolaisilta arkkitehdeiltä, ja tarkoituksena on epämuodollisesti (tapahtuma oli järjestetty baarissa), visuaalisesti ja mielenkiintoisesti esitellä omaa työtään tai projektiaan. Tapahtuma on levinnyt jo yli 300 kaupunkiin, myös Suomessa on ollut Pecha Kuchia eri puolilla maata. Kiotossa tämä oli toinen tapahtuma, ja esiintyjiä oli yhdeksän. Esittäjien aiheena olivat mm. Intian fuusiotemppelit (eli kuinka arkkitehtuuri muuntautuu historian kuluessa, tavallaan kerroksistuu, kun vanhoja ei pureta vaan uutta saatetaan rakentaa vanhan ympärille, sivuille, päälle jne, mielenkiintoinen esitys tosiaan), Japanin noh-teatterin modernistamisyritykset (digitaali ym. tekniikalla ja miten nämä yritykset oli otettu vastaan, ei kovin hyvin..), japanilainen kalligrafia ja mm. pari valokuvaajaa esitteli töitään. Noin puolet esityksistä oli japaniksi, puolet englanniksi. Japaninkielisiä esityksiäkin pystyi yllättävän hyvin seuraamaan, sillä kalvoille oli usein kirjoitettu (järjestäjien pyynnöstä) iskusanoja tai lauseita englanniksi. Toukokuussa lupailtiin uutta vastaavaa tapahtumaa Kiotoon, joten täytyy seurailla, oli sen verran hauska tapahtuma.

Pecha Kuchan aikana räntäsade oli jatkunut ja kaupunki saanut ylleen valkoisen peitteen.

Alla harvinaisen lumisia näkymiä yli kaupungin Okura-hotellin 17. kerroksesta itään päin kuvattuna. Vuoriakaan ei paljon erota.

Ja viimeisimpänä vielä kuva uudesta perheenjäsenestä, vielä nimettömästä riisikeittimestä. Vähän petyttiin kun se ei meille puhunutkaan, mutta ehkei me vaan osattu painella oikeita nappuloita. Riisistä tuli kuitenkin erinomaista, vaikkei manuaalia mistään löydetykään (ostettiin siis second handista tämä).