Majapaikkanamme ensi syksyyn asti toimii KIT’in (Kyoto Institute of Technologyn) opiskelija-asuntola, josta saimme pienen kaksion, vaatimattoman, mutta toimivan ja suht hyvällä paikalla sijaitsevan. Omaa yliopistoa lähin metropysäkki on sama kuin asunnonkin lähin pysäkki, joten tuo matka tulee taittumaan joko kävellen (n. 15 min) tai mitä luultavimmin pyörällä, kunhan sellaisen saan hommattua. Keskustan kauppakaduillekin kävelee puolessa tunnissa, ja lähikaduilta löytyy runsaasti ruokapaikkoja ja kauppoja.
Kuva asunnosta ulkoa ja sisältä
Postilootasta löytyy nimitekstit myös katakanoilla:
Ensimmäinen viikko on kulunut lähinnä lähiympäristössä samoillen, pääosin kävellen ja muutaman matkan metrolla matkustaen. Näin äkkiseltään Kioto vaikuttaa pinta-alaltaan laajemmalta mitä etukäteen kuvittelin, mutta ehkäpä nuo välimatkatkin pienenevät kun vaihdan pyöräilyyn. Metrolinjoja täällä kulkee vain kaksi, joten niillä voi olla hankala päästä aina kätevästi haluamaansa paikkaan. Kiotolaiset näyttävät suosivan pyöräilyä, milloin kävelijöiden, milloin autojen seassa.
Kaupungin lukemattomilla kapeilla kujilla on ihana kävellä tutkaillen mitä erilaisimpia asuintaloja. Näillä kujilla ei myöskään tarvitse yhtä usein väistellä autoja, pyöriä ja muita kävelijöitä kuin vähän isommilla teillä. Tässä kuvia aivan asuntomme lähiympäristöstä.
Kamagawa-joki on viikonloppukävelijöiden, -pyöräilijoiden ja -lenkkeilijöiden suosikkipaikkoja. Lämpimänä lauantaina näin myös piknikillä olijoita ja amerikkalaisen jalkapallon pelaajia treenaamassa pelikuvioita. Joen varsi on varmasti mitä mainioin paikka seurata kevään etenemistä ja ihailla pohjoisessa kohoavia vuoria:
Automaatteja on täällä joka lähtöön. Itse olen niistä onnistunut ostamaan metrolipun, kaakaotölkin, donitsipaketin ja lipukkeen, jolla sai ravintolasta herkullisen raamenin (nuudelia lihalla ja kasviksilla). Koska taisin luvata esitellä blogissa myös oppimiani kanji-merkkejä, tulee tässä nyt ensimmäisen viikon kanji eli jenin merkki. Kuvassa on automaatti, jossa kaikki maksaa sata jeniä eli noin euron. Sata jeniä on ”hyaku en” ja lausutaan siis ”hjaku en”.
Ruokakaupassa käyminen on täällä seikkailu. Tuiki tavallisten elintarvikkeiden löytäminen on välillä haastavaa, ja jännittää saa sitten kotiin asti että mitä sitä tulikaan ostettua. Esimerkiksi riisiä myydään jättipakkauksissa ja kovan etsimisen jälkeen luulin löytäneeni pienemmän paketin kunnes kotona se osoittautui ilmeisesti joksikin riisiin lisättäväksi lisukkeeksi (ehkä tuomaan siihen lisää ravintoarvoja tms.). Seuraavalla kerralla taidan sitten ottaa mukisematta sen säkillisen eli vähintään viitisen kiloa riisiä. Ruokakaupoissa voi vaellella kaikki aistit avoinna, ihaillen värikkäitä ja kauniita pakkauksia ja haistellen ruoan tuoksuja. Näin etenkin keskustan Nishiki-kadulla, jossa myydään kaikenlaista herkullista:
Ensimmäisen viikon kohokohtiin kuului vierailu Kyoto International Community Centerissä, jossa ilmoittauduin japanin alkeiskurssille. Siellä meitä on kahdeksan opiskelijaa yhtä monesta maasta, ja kaikki ovat Kiotossa tekemässä perus- tai jatko-opintojaan tai tutkimustaan. Opetusmetodina japanilaisella naisopettajalla on opettaa meille lause tai asia kerrallaan, jota yhteen ääneen toistamme ja lopuksi yksitellen. Tunnin lopussa näitä lauseita on kertynyt ja kumuloitunut jo aikamoinen määrä ja siinä onkin haastetta kyetä toistamaan ne kaikki sujuvasti yhden ja saman puheenvuoron aikana. Tämä kuitenkin tuntuu hyvältä täydennykseltä aiemmin käymääni etäkurssiin, jossa puhumista tuli treenattua vähemmän. Ilokseni sain tietää, että voin jatkaa tätä etäkurssinkin jatkoa suomalaisen opettajan johdolla ja etätehtäviä tehden. Toistaiseksi japanin kielen käyttö rajoittuu muutamaan sanaan: arigatoo gozaimas, sumimasen, hai (kiitos, anteeksi, kyllä), ja lisäksi merkkien harjoitteluun kylttejä ym. lukemalla. Nukkumaan mennessä mielessä vilisevätkin merkit ja uutena opitut sanat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti