Tällä kertaa (ja ensimmäistä kertaa Japanissa) päästiin nauttimaan kunnon maisemista hotellin ikkunasta. Monesti täällä huoneesta saattaa avautua näkymä vain muutaman metrin päähän ja suoraan naapuritalon julkisivuun tai sitten ikkuna on sillä tavoin sumennettu, ettei siitä ulos edes näe kunnolla (kuten meillä kotona). No, nyt halusimme jotain muuta ja tässä on tulos:
Muuhun Osakan ohjelmaan kuului herkuttelua perinteisillä Osakan okonomiyakeilla. Tähän asti olin maistanut vain kuuluisaa ja herkullista Hiroshiman okonomiyakia ja Kioton versiota. Täytyy sanoa, että kuuluisuudella on perusteensa. Osakan ja Hiroshiman versiot päihittävät Kioton viritelmät mennen tullen. Ja kyse on siis aina ennen kaikkea kastikkeesta, siis millä noita eroja tehdään. Ruoka itsessään on japanilainen versio pyttipannusta, siihen tulee vähän kaikkea nuudeleista ja paistetuista kananmunista mereneläviin, kasviksiin ja lihaan, variaatioita on lukemattomia.
Okonomiyaki-ravintolan pöydissä on kuumat keittolevyt, joille lähes valmis annos tuodaan. Lopuksi tarjoilija ruiskuttaa päälle majoneesijuovat, taiteilee niistä koristeelliset kuviot ja leikkaa annoksen neljään osaan. Ruokailijat noukkivat siitä pala palalta omalle pikkulautaselle, ja ruoka pysyy kätevästi lämpimänä koko ajan. Kovin lämmin oli kyllä ravintolakin, onneksi kuitenkin ilmastointi oli päällä, muuten sinne olisi varmasti paistunut itsekin. Kyseisten ravintoloiden ilma on myös hieman savuisen oloista, joten ei mikään helpoin paikka tarjoilijoille ja kokeille. Kokkeja työssään on kanssa mukava seurailla, sillä ruoanvalmistus tapahtuu yleensä näkyvällä paikalla ravintolassa. Siinä hommassa viuhuivat kädet tiuhaan, kun plättyä käänneltiin ja väänneltiin prosessin aikana moneen otteeseen.
| Okonomiyaki x 2 |
http://www.youtube.com/watch?v=kEhKeh6m0zY
| Keittiökadun lautasvalikoimaa |
| Veitsiä jos jonkinmoisia |
| Ravintolan sushi-tarjoukset, vaikkakin pahviset, saavat aina veden kielelle, njams |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti